Äidin roolissa 100-vuotiaan pyllyä pyyhkimässä

Te, jotka olette seuranneet tanssijan uraani, tiedätte hyvin, että olen esittänyt Kansallisbaletissa todella paljon äitirooleja. Nyt olen päässyt tekemään äidin roolia ihan konkreettisesti.

Minulla on kunnioitettavaan ikään päässyt isoäiti. Äidin äiti on 100-vuotias. Olimme joulun alla tervehtimässä isoäitiäni palvelutalossa. Porukassamme oli äitini lisäksi veljeni perhe ja minä lapsineni. Isoäiti oli melko pirteä ja pystyi keskustelemaan monista asioista. Kuulo ja näkö ovat hänellä tosin melko heikot. Hän ei kovin hyvin muista tai tunnista lapsenlapsiaan, saati kolmannen polven jälkeläisiä. Pystyimme kaikesta huolimatta viettämään hänen kanssaan mukavan keskustelutuokion.

Vierailumme loppupuolella isoäidin piti päästä käymään vessassa ja hän tarvitsi siihen avustusta. Isoäiti pyysi tietenkin apuun omaa tytärtään, eli minun äitiäni. Äidilläni oli kädessään niveltulehdus, jonka vuoksi hän ei pystynyt äitiään auttamaan. Ehdotimme siis, jospa hänen lapsenlapsensa Riina voisi sen sijaan lähteä mukaan vessareissulle. Isoäiti häveliäisyyssyistä kieltäytyi, koska lapsenlapsi tuntui vieraammalta. Yritimme sitkeästi houkutella isoäitiä muuttamaan mielensä, mutta hän piti päänsä: ”Kyllä se on nyt niin, että oman tyttären pitää olla avustajana tässä jutussa.”

Fundeerasimme kuumeisesti mitä tehdä, ja päätimme kaikesta huolimatta lähteä yhdessä veljeni kanssa taluttamaan isoäitiä kohti vessaa. Kävellessämme totesimme, ettei isoäiti oikeastaan tunnistanut meitä, eikä muutenkaan nähnyt juuri mitään.  Isoäiti kyseli edelleen lapsensa perään. Spontaanisti keksin ratkaisun ja sanoin isoäidille: ”Tässä minä olen.” Hän oli hyvin tyytyväinen, kun oma tytär tuli sittenkin auttamaan vessareissulle.

Vessareissu meni oikein hyvin ja sain isoäidin talutettua turvallisesti takaisin sohvalle istumaan. Jonkin aikaa sen jälkeen aloimme tekemään lähtöä, ja menin vielä lopuksi tervehtimään isoäitiä sanoen: ”Hei nyt sitten mamma! Hyvää joulua ja hyviä vointeja!” Mamma vastasi: ”Ai Riina! Sinäkin olet täällä! Anteeksi etten huomannut sinua aikaisemmin. On tuo näkö niin huono ja muistikin pätkii.”

Niin että hyvin meni äidin rooli. Ammattilainen osaa hommansa.

Riina Laurila,

17.1.2020

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: