Ei numeroa Isosta Numerosta

Iso Numero on kadulla myytävä aikakauslehti, joka tarjoaa vähävaraisille mahdollisuuksia toimeentulonsa parantamiseen. Myyjä pitää itsellään puolet lehden kansihinnasta. (https://www.isonumero.fi/)

Helsingin keskustassa liikkuu paljon Ison Numeron myyjiä. Aina kun kuljen myyjän ohi, tunnen syyllisyyttä ja sääliä. Tervehdin myyjiä ystävällisesti, mutta silti päällimmäisenä tunteenani on syyllisyys siitä, etten osta lehteä. Olen monesti pohtinut, että montakohan lehteä he saavat päivittäin myytyä. Lehti on minusta kallis. Ja kun lehti laitetaan kerjäläisen käteen, niin hinta tuntuu vielä kovemmalta kuin lehtikioskissa. Tietenkin asian tulisi olla päinvastoin, sillä lehden ostamiseen liittyy hyväntekeväisyys. Kympin lehteä ei siitä huolimatta tule kadulta ostettua. Helpompi olisi vain antaa myyjälle lantti.

Mutta tänään päätin ostaa lehden. Minulla oli jo valmiiksi hyvä fiilis, kun ajattelin ilahduttaa seuraavaa vastaan tulevaa vähäosaista lehtikauppiasta ostamalla lehden. Mietin myös, että lehdestä voisi löytyä tähän blogiin kiinnostava tarina. Vaan kuinkas sitten kävikään! En löytänyt yhtään Ison Numeron myyjää sillä matkalla, jossa yleensä joudun vaivaantuneena välttelemään useita. Jotenkin surkuhupaisaa. Yleensä kyseistä lehteä tarjotaan, vaikka kukaan ei haluaisi ostaa. Ja silloin kun joku haluaisi ostaa sen, niin kukaan ei olekaan myymässä.

Näin kävi tänään. Ei sen Isompaa Numeroa Isosta Numerosta.

Riina Laurila,

17.2.2020

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: