Täyttä elämää neljän seinän sisällä

Tänään ei ollut vaikeata keksiä teemaa blogiin. Korona-poikkeustilahan tässä on pinnalla, ja siitä minäkin kirjoitan. Myös näkökulma löytyi hyvin nopeasti: Mitä kaikkea voin tehdä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Opiskelen Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja olen todella vaikuttunut siitä, miten nopeasti yliopisto on pystynyt vastaamaan haasteeseen opintojen siirtyessä pois kampukselta. Kaikki läsnäoloa vaativat luennot on siirretty verkkoon reaaliaikaisesti. Sekä eilen että tänään olen osallistunut luennolle samaan aikaan kuin luento oli entuudestaan kirjoitettu kalenteriin. Opettajat ovat lähettäneet sähköpostitse linkin Zoom.us -kokousalustalle, ja opettajat ovat pitäneet luennot etänä. Tiistain luento nauhoitettiin vielä luokkahuoneessa, ja paikalla oli opettajan lisäksi muutamia opiskelijoita. Tämän päivän luento oli sen sijaan kokonaan netissä. Teologian tohtori, yliopistonlehtori Sini Hulmi piti luennon omassa työhuoneessaan. Luennolle osallistui 23 henkilöä.

Olen tottunut soittelemaan päivittäin äitini kanssa. Me pidämme usein seuraa toisillemme puhelimitse. Siinä mielessä tämä tilanne ei tee muutosta aikaisempaan. Mutta puhelujen sisältöön on tullut kiinnostavia muutoksia. Äitini sanoi, että hänen ikäisensä ystävät, jotka nyt joutuvat virumaan kotonaan, postaavat nettiin enemmän artikkeleja. Olemme keskustelleet monistakin artikkeleista ja teemoista, joita nyt on aktiivisesti jaettu. Teemat ovat siis olleet myös ihan muuta kuin ”Koronan ympärillä pyörimistä”. Kyse on lähinnä siitä, että ihmiset viettävät enemmän aikaa koneen parissa ja jakavat juttuja.

Ylen erikoislähetyksessä eilen puhuttiin siitä, miten eristäytyminen voi vaikuttaa negatiivisesti lapsiin ja nuoriin. Oma 13-vuotias tyttäreni ei ole muuttanut toimintatapojaan millään tavoin. Hän kommunikoi muutenkin niin paljon netissä ja käyttää aikaansa piirtämiseen ja lukemiseen, ettei tilanne tee juurikaan muutosta asioihin. Koulukavereiden kanssa keskustellaan nyt watsuppissa. Tyttäreni on myös löytänyt Podcastien maailman. Ja sieltä hän kuuntelee mielestäni erittäin sivistävää materiaalia, kuten historiaa ja tieteellisiä kuunnelmia.

Baletin opetus pantiin jäihin jo viime viikolla. Tanssiryhmä Xariksen keulahahmo Titta Tunkkari aloitti tanssinopettajien ”videotunnit”. Teemme säännöllisin väliajoin videoita, joissa annamme treeniohjeita. Videoissa tarjotaan sekä liikunnan iloa, että hengen ravintoa. Videoita pääset katselemaan tykkäämällä Xariksesta Facebookissa.

Viaplay, Netflix ja muut viihdekanavat nousevat nyt tärkeään rooliin. Elokuvien ja sarjojen katsominen on rentouttavaa. Nettikanavilta löytyy viihteen lisäksi myös ajankohtaisohjelmia ja muuta sivistävää sisältöä.

Vaikka netti nouseekin nyt erityisen tärkeään rooliin, on kiva huomata, että myös omasta kirjahyllystä löytyy uuteen tilanteeseen hyödyllistä sisältöä. Lapseni kertoi, että koulun etätöihin kuuluu runon kirjoittaminen. Niinpä kaivoin hänelle lukemistoksi Hannu Tarmion kokoaman: Elämän viisauden kirjan ja Eino Leinon: Elon tiukuja.

Riina Laurila,

17.3.2020

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: